Haavoittuneen sotavangin päiväkirjasta

Sotaveteraanin Joulu -lehti 1984, kirjoituskilpailun voittajan Alavutelaisen Matti Saaren lyhennelmä päiväkirjastaan

1.7.1944
Multakellari Suur-Perolla. Makaan sen viimeisessä lokerossa. Haavoittunut oikea jalka on pystyssä. Ahdistaa, pieni ilmanvaihtotorvi ei anna riittävästi ilmaa kellarin perälle. On kuuma ja hiki virtaa. Vaatteet ovat liimaantuneet ihoon kiinni. Haava on vieläkin sitomatta ja jalassa kova kipu. Yli viikko on jo kulunut haavoittumisesta, viikko vangiksi jäämisestä. Kuumeisena ajan taju on ollut sekaisin. En tiedä multakellarissa vietetystä viikosta juuri mitään. Tiedän vaan muutaman kerran saaneeni vettä ja ainakin kerran tataripuuroa. Kellari oli aluksi aivan täynnä vangiksi jääneitä. Nyt on jäljellä enää vaan meitä haavoottuneita. Kuulustelleetkin ovat. Liian heikkona olen niistä välttynyt. On hirmuinen väsymys, jalka huolestuttaa.

4.7.
Sairasteltta Perkjärvellä. Meidät haavoittuneet vangit tuotiin eilen tänne kuorma-autolla. Majapaikkana on aikaisemmin venäläisen sotavankileirin sauna. Vankitoverit kantoivat minut äsken tähän telttaan. Makaan nyt jonkinlaisella leikkauspöydällä. Naislääkäri pusertelee jalkaani ja puristaa päätään kun mätä roiskahtaa kattoon. Sijoittaa sitten naamarin nenälleni. Toinen nainen alkaa tiputtaa eetteriä, tiputus voimistuu, tuntuu kuin moukarin iskut. Vajoan, tuntuu kuin putoaisi pää edellä alaspäin.
Tajunta alkaa palata. Makaan paareilla teltan edessä. Yritän katsoa jalkaani. Reisi on kääreessä, ja mikä parhainta, jalkaa ei ole katkaistu. Yritän terästäytyä, mutta itku tulee. Hoitavat haavoittuneen sittenkin. Haavoittuneita venäläisiä sotilaita parveilee paarien ympärillä. Joku painaa jalalla kaulaani ja sanoo "kaput". Toinen sanoo: "Hitler kaput, Mannerkeima kaput." Nukutusaine vaikuttaa vielä. En edes pelkää, katson vaan kasvoja yläpuolellani.
Tulee kaksi konepistoolimiestä. Toisella on kaksi laudanpätkää. Käskevät minun nousta ja näyttävät lautoja. Siinä minun kainalosauvani. Lähdemme matkaan. Eetterin haju ja ponnistus aiheuttavat oksennuksen. Silmissä keinuu ja mustuu, on pakko pysähtyä. Vartiomiehet hoputtavat, majapaikkaamme saunalle on matkaa. Helvetti. Hampaani kirskahtavat yhteen: minähän menen omin voimin saunalle jos se yleensä on ihmiselle mahdollista. Saunalla sitten toinen vartiomiehistä hymyilee leveästi, sanoo harashoo, harashoo.

8.7.
Makaan mullivaunun lattialla. Kenkä on pään alla ja jalka kohti kattoa. Meitä on vaunun toisessa päässä kymmenkunta haavoittunutta sotavankia. Vaunun toista päätä pitävät hallussaan venäläinen aliluutnantti ja kaksi konepistoolimiestä. Vaunun toinen ovi on puoliksi auki, ulkona on kaunis kesäpäivä. Matkaamme rantarataa Leningradia kohti. Olemme kaikki pitkällämme. Aliluutnantti ärähtää heti jos joku yrittää nousta. Radalla on monta kiskonjatkosta. Jokainen niistä tuntuu kuin puukonpistona jalassani.
Suomen asema Leningradissa. Makaan paareilla sen kuormaussillalla. Konepistoolimies vahtii minua. Hän odottaa ja minäkin odotan että joku tulisi, tarttuisi paareihin ja veisi jonnekin.

9.7.
Leningradin sotavankisairaala. Olemme yhden tsaarivallan aikaisen sairaalarakennuksen kolmannessa kerroksessa. Tänään olen ollut jo pesussa. Siellä vietiin tukka ja parta. Johan parta olikin kuukauden ikäinen. Iho kaulassa ja poskissa on ihan rikki, lika, kuume ja hiki ovat sen rikkoneet. Pesussa näin myös jalkani. Reisilihas on halkaistu, mätää tulee tulvimalla. Makaamme isossa sairaalasalissa rakennuksen pohjoispäässä. Isoista ikkunoista näkyy Leningraddin pohjoisempia kaupunginosia. Rakennuksen toisessa päässä on saksalaisia, puolalaisia ym sotavankeja. Käytävässä portaiden päässä on vartio pistimet paljaina.

18.7
Harmaan yksitoikkoinen on päivä sairaalassa. Ruoka on se jota odotetaan, siitä nähdään unta. Kerran päivässä saamme palan leipää ja läskinapin, joskus vähän sokeria. Tattari- tai hirssipuuroa saamme kaksi kertaa päivässä. Joskus tulee puuron sijasta vihreää kaalikeittoa. Nälän tunne vaan ei poistu, se tuntuu yölläkin. Sairaanhoitajakierros on myös se jota odotamme. Joku aina pääsee sidontahuoneeseen hoidettavaksi. Olen oppinut jo: kun revin siteet auki ja mätänevä reisi on näkyvissä, niin pääsen useammin hoitoon. Olen saanut hamstratuksi siteitä itselleni. Pääsen jo itse pesuhuoneeseen niitä pesemään ja vaihtamaan.

20.7
Olivat jättäneet eilen illalla ikkunan auki. Liikkasin yöllä ikkunalle, katselin alas katukivitykselle. Ajattelin että nyt minulla on vapaus päättää vapautanko itseni vankeudesta. Pudottaudunko alas vai enkö pudottaudu, enkö uskalla kuolla. Enkö uskalla elää ja katsoa mitä on edessäpäin, pelkäänkö elää, pelkäänkö kuolla. Tein tiliä itseni kanssa. Enhän ole tilivelvollinen hengestäni kenellekään. Kukaan ei siitä kärsisi vaikka pudottautuisinkin. Aamuaurinko nousi, katselin Suomeen päin. Putosi siinä muutama kyynel, suolaisen katkera kyynel. Istuin ikkunalla, katsoin taakseni sairassaliin. Aistin mädän tuoksun, kuulin voihkeen, huokaukset. Onko minulla oikeutta päättää itse elämästäni. Jospa voisin olla tukena toisille. Tulin pois ikkunalta. Tuli varma ja selkeä tavoite. Jos joku täältä pois pääsee olen minä heidän joukossaan.

25.7
Ovat kuvien palvojia täällä. Jouduin käymään alimmaisessa kerroksessa jalkani vuoksi. Käytävä siellä oli täynnä 2-3 metrin korkusia Stalinin muotokuvia. Siellä oli paljon myös Molotovin, Voroshilovin ja monen muun kuvia.
Sairaala-aukiolla on kymmenmetrinen Leninpatsas, käsi kohotettuna länttä kohti. Pylväässä aukiolla on kovaääninen josta uutiset tulevat useamman kerran päivässä. Ennen ja jälkeen uutisten tulee aina kansallislaulu. Sen musiikki soi mahtavana, kuin kaiken murskaavana.

28.7
Kuumeisena pääsin ensimmäistä kuulusteluista Suur-Perolla. Nyt täällä olen ollut kuulusteluissa vähintään kerran viikossa. On tullut tutuksi jo kuulustelutaktiikka. Ensimmäinen kuulustelupöytäkirja on kuulustelijan edessä. Kysellään kaikenlaista, sitten yllättäen kysymys josta on merkintä pöytäkirjassa. Ei ole syytä seota puheissaan. Mitä et muistanut ensimmäisellä kerralla, et muista vastakaan. Mitä valehtelit, muista se seuraavalla kerralla. Tänään oli kuulustelijana venäläisen kapteenin mukana eestiläinen suomea puhuva mies. Kyselivät kaikenlaista siviiliasioista. Sitten yllättäen: "kuuluitko suojeluskuntaan?". Emmin silmänräpäyksen, sitten sanoin: "kyllä". Pistooli kapteenin kädessä ei noussutkaan minua kohti kuten luulin. Selitti vain että heillä on myös vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Siihen kuuluvat ovat arvostettuja heidän maassaan. Tekivät merkinnän pöytäkirjaan. Tiedän että tästä puhutaan vielä kun joku suomalaissyntyinen pääsee kuulustelemaan.

2.8
Olemme seuranneet ikkunasta junaliikennettä Suomen suuntaan. Alkuun oli liikenne vain sinnepäin. Hyökkäysvaunuja, tykistöä, miehiä. Sairasjunia tuli takaisinpäin. Nyt on liikenteen suunta muuttunut. Sotakalustoa tulee poispäin junalasteittain. Kääntyvät Narvaa kohti.

5.8
Olemme taas mullivaunussa. Vaunun oviaukosta on näkynyt vanhaa Pietaria Nevajoen rannalla. Vierelläni makaa nuori saksalainen. Poika on huonossa kunnossa, verinen vaahto tulee suusta ja hengitys on vaikeaa. Yrittää sanoa minulle jotakin. En ymmärrä. Tarrautuu sitten käteeni. Puserran hänen kättään omassani. Toisella kädellä silitän hänen poskeaan. Poika rauhoittuu. Sitten. Muutaman kerran pulpahtaa veri vielä suusta. Hengitys käy pinnalliseksi, loppuu sitten kokonaan. Käsi kädessäni alkaa kylmentyä. Onkohan ihmisellä henki, sielu, joka kuoleman hetkellä poistuu ruumiista. Jos on, niin saksalaispoika on nyt vapaa.

15.8
Runsas viikko on kulunut Hatsinan sotavankisairaalassa. On kaunis kesäpäivä. Makaamme ulkona piikkilangalla eroitetussa jaloittelutarhassa. Olemme kantaneet kaikki heikoimmatkin suomalaiset vankitoverit ulos. Pihalla on ryhmittäin eri kansallisuuksia, sotavankeja ainakin 14 eri maasta.
Sairaalan kapitaani mukanaan ryhmä korkeampia upseereja on tarkastuskierroksella. Kaikki muut ovat nousseet seisomaan, joku innokas saksalainen yrittää tehdä ilmoitustakin. Me suomalaiset vaan makaamme. Finskejä, viittaa kapitaani meitä kohden.

30.8
Arin, va, rii, neljä, viisi. Joppojumait. Niet ponimai paruski. Niet ponimai. Ain, vain, rain, neljä, viisi. Joppojumait. Niet ponimait germanski. Niet ponimai. Seisomme työrivistössä sairaalan pihalla. Porttivartija "pikku-Tavai" on tohkeissaan kun ei saa joukosta lukua.
Tänään luiseva nainen taas vartiomiesten kanssa odottaa portilla. Koko porukka joutuu taas pelättyyn työhön. Hatsinan päälikaviemäri on pommituksissa vioittunut. Tukoskohdat on avattava. Osan meistä on työskenneltävä vyötäröä myöten haisevassa lietteessä. Nopeammin, nopeammin, näyttää vartiomies jos yrittää hengähtää. Nääntyneinä, horjuvina, palataan takaisin.

12.9
Koko työporukka on hajallaan noin hehtaarin alalla. Aseinamme lapiot, kuokat, talikot, kaivamme perunaa ja kannamme auton lavalle. Sataa tihuuttaa. Ison rautatynnörin alla on tuli, tynnörissä perunoita meitä varten. Kun saamme luvan ruveta syömään, on ryntäys tynnörille valtava. Perunat musertuvat muusiksi. Kädet ovat palaa kun yrittää saadan kourin oman osuutensa perunoista.
Alueen halki menee polku. Kaksi venäläistä naista yrittää lähteä polkua pitkin. Vartiomies kieltää, naiset jatkavat, kuuluu vartiomiehen stoi, etummainen nainen huiskuttaa vain kättään. Terävä laukaussarja, etummainen nainen lyyhistyy polulle, takimmainen lähtee kirkuen juoksemaan taaksepäin. Kukaan ei käy katsomassakaan maassa makaavaa naista.

25.9
Sairaalaan tuotiin eestiläisiä haavoittuneita. Olimme ottamassa pois heitä rautatievaunusta. Viikon olivat vaunujen ovet olleet suljettuina. Löyhkä oli hirvittävä. Poimimme sieltä ensin elävät pois ja kannoimme auton lavalle. Soome poek, Soome poek, autathan. Kuolleet kannoimme toiseen autoon. Pesimme vielä vaunujen lattiat. Näin taas sodan hirvittävyyden.

14.10
Kävin pesemässä vartiomiesten majapaikan. Kontin pesurentun kanssa petien alla. Vartiomiehet huvittelivat kanssani. Makasivat petillä ja pudottelivat leipäpaloja petin alle. Söin ne nälkääni. Kun sain työni valmiiksi, niin leikittely jatkui. Hain heitettyä leipäpalaa kuin koira. Hymyilin tyhmää hymyä, mutta sisällä kiehui perkeleitä.

4.11
Syntymäpäiväni, täytän 22 vuotta. On ollut haikea olo koko päivän. Mitähän kotona, vieläkö uskovat että elän. Elänhän minä. Haavoittunut jalka on kuivettunut, mutta voi sillä kävellä. Elämänhaluakin on vielä. Tänään olen muistanut talvisodasta palaavaa Markku-hevosta. Lähti sotaan vireänä, kovakulkuisena. Palasi ontuvana, pilalle laihtuneena. Hirnahti kuitenkin kotiportilla. Näinköhän minäkin vielä joskus.
Nyt odotan lähtöä leirille.

Urhoollisuusmitali (Härmän Kustaa)

Lähde: Sotaveteraanin Joulu-lehti 1984

Lepän Anselmi oli tullu loppiaasen alla kaupunkihin pitkäripaases käymäs. Pökkäsin miästä vastahan ylätorilla ja hihkaasin jotta -"Terve vanha rintamakälttäri... kaffille, kaffille ny tiätysti notta saarahan muistella niitä entisiä... vaikka mentääs tuohon kauppahallin pikkukuppilahan."

-"Kniih, kniih, kniih...". Se oli Anselmin nauramistapa jo silloon jatkosoran aikanakin. Se kihinä vaan oli säilyny entisenä. Mutta muutoon oli miäs ränsti ku riihikonehen läpi päästetty, niinkus täs ittekkukin.

Ja kun me sitte kaffia ryystimmä niin alootin jotta -"On totta viä ollu pyhiä kyllästymisehen asti." -"Joo", myänti Anselmi tapansa mukha hiliaa ja harvahan, "mutta loppuupa ne ny huamenis."
-"Aivan." Mä sanoon, "ittenääsyyspäivästä se rulianssi alakoo, silloon jaettihin prenikoota roppakaupalla. Saikko sä?".
Anselmi nauraa kähäji taas. -"Kuinka minä? Enhä moo ansaannu... nuarena ajoon meijäriautua... ja sitte vaan tavallisena möhkämiähenä ollu."

Anselmi katahti mua niinkun arvellen mutta sitte taas kihahutti ja hörppäs kaffia päällen. -"Mutta urhoollisuusmitali mulla kyllä on, eikä soo mikään tuttavuusmitku... plakaattikin on itte Mannerheimin allekirioottama, khiih, khiih, khiih."
-"Älä helkutis", mä innostuun "sen korvalla kuule kalpenoo nämä nykyhelyt. Kuinka sait sen?"
Ja kun Anselmi oli etukäthen kylläksensä sille asialle nauraakihuuttanu, se rupes kiusallisen hiliaasella äänellä ja harvaksensa toimittamahan jotta

-"Silloon neljäkymmentäkaks molin Rukajärvellä Tunkuantiän varres asemis. Ja tuli mettumaariaatto. Ekkä sinä usko kuinka mun valtas lapsellinen kotoikävä, oikee hinku, kun siälä linjoollakin oli se hiliaanen kausi."
-"Taisit olla pelkäämätöön miäs", mä keskeytin.
-"Minä? Pelkäämätön, huh? Minä pelkäsin aina, yällä ja päivällä. Ei siälä varmahan toista niin arkaa miästä ollukkaan. "
-"Älä höpäjä", mä häkeltelin, "urhoollisuusmitalikin... älä venkoole."

-"Noo kattos, sen kotoikävän tähre sain komppanianpäälliköltä luvan lähtiä taa Rukajärven kylähän mettumaariaattua viättämähän, siälä oli kanttiini ja sai toimitella kaverien kans. Mutta hemmetti, sinne mennes tuli toinen kiusa, mun rupes tekhö miäli viinaa niin hiukaasevasti, notta syräntä karvasteli. Voi voi mistäpä sitä täälä, et mistään."

Kumminkin sattuupas mukavasti. Siälä kanttiinis istuskeli Veikko. Ja rupes heti manaamha jotta "Klees kuule tana, tuas pihas on mulla kuarma-auto täyres ammuslastis. Tämä on jo neljäs tovi viikon sisällä kun mun pitää helvetti soikoho! Ja joka kerta tua neuvostopiru antaa kamalan kranaattiryäpyn, kun ajan Rukajärven harjulta alaha etulinjaa kohri. Se näköö suarahan siihen tiälle. Voi viätävä, jospa joku kuskaas tämän lastin, niin antaasin vaikka ainuan jaloviinapottuni... tuala autonkopis se on."
"Selvä se", mä sanoon "tuas on käsi. Ja se pullo heti tänne."

"Niin lährin, onnetoon. Ja ku laskeennuun sen vaarallisen kuarman kans sitä harjun itärintehen hualtotiätä, niin... voi taivasten tekijä! Venäjän poika vetääsi hornan tuutista pellit auki tykistön suarasuuntauksella vaan. Siinä samas kaikki ympärilläni oli yhtenä meluna ja mylläkkänä, tanner aivan lelluu alla.

Hätäpäis sukellin kopista ja ryämiin auton alle. Ja ku minuutin verran siälä makasin suullani, mä niinku huamaattin jotta... mitä mä ny... ammuskuarma päälläni! Ja peleko ajoo mua taas. Kiipaasin takaasi koppihin, ku muuta pakotiätä kranaattiseinän takia ei ollu, painoon ykkösen silimähän ja lasketin niin palio ku masiinasta lähti läpitte tulimyrskyn alta... ja perillenpäs tulin. Ja voit arvata, jotta ku mättähällen pääsin niin kyllä jallu maistuu.

Mutta se mun ajotonttuulu oli hyvin nähty meirän etulinjaharjulta. Ja sitten parin viikon päästä käsky everstin puhutteluun. Silloon mä vasta pelekäsin, jotta rangaastus tuloo, kun arkuuttani pirätin ammuslastin vihollisen maalitauluksi ja kaiken kukkuraksi puikkasin auton allen kun jänis.

Mutta et usko enkä uskonu minäkää. Molin kun mettäpöllöö, se eversti tuli hymyyllen kättelemähän, kiinnitti rintahani urhoollisuusmitallin ja luki Mannerheimin paperista jotta

"Kolmen upseerin, silminnäkijän, yhtäpitävän toristuksen mukhan tämä sotamiäs osootti vihollisen ankaran tykistökeskityksen alueella ihaaltavaa urhoollisuutta kuljettaesnansa täyres ammuslastis olevaa kuarma-autua. Siinä auton mentyä epäkuntohon tämä rohkea sotilas mitään pelkäämättä ja hermonsa täysin halliten ryämii auton allen, korjas vian ja ajoo vaarallisen kuarman kylmäverisen rauhallisesti tuli-iskualueelta etulinjan tuntumhan tulisuajahan. Onnittelen..." khiih, khiih, khiih.

Rajavartijoiden muistoja (1934-36)

Kujala Juhon (Jussi) musta muistivihko. Jussi kaatui Summassa korsun räjähdyksessä 1940.

 

Rajavartija

"Unohda menneisyytesi, älä haaveile tulevaisuutta. Rajavartiokoulun 4. kurssin oppilas Jussi Kujala. Kurssi alkoi 9.4.1934 - 9.8.1934. Lapissa 9.8.1934 - 6.9.1936, Rovaniemi Salla."

 

Höytiäisellä (Pohjois-Karjala) 24.6. 1934.
Tikka Eino, Pyhäjärvi
Taivalo (Taipale?) Yrjö, Lahti
Tuominiemi Uuno, Laihia
Vartia Raine, Paimio
Vierula Veikko, Lapua
Viskari Gunnar, Antrea
Vuorinen Tauno, Suinula
Vuoristo Reino, Alahärmä
Ylä-Sulkava Onni, Virrat

 

Kokkola Viljo, Iitti

Korkeamäki Aleksi, Jokioinen

Kujala Jussi, Ylistaro (Juho)

Kärkkäinen Väinö, Kiuruvesi

Levänen Tauno, Hausjärvi

Liiri Olavi, Luumäki

Lumio Uuno, Kanneljärvi

Marjamaa Reino, Paavola

Menna Armas, Kivennapa

Miettinen Jarmo, Helsinki

Mustonen Simo, Kuokkaniemi

Mäkelä Paavo, Ilmajoki

Mäkitalo Pentti, Loimaa

Nieminen Väinö, Nurmes

Niemistö Arvo, Seinäjoki
Nurminen Paavo, Kauhajoki
Pekki Pauli, Antrea
Peltonen Erkki, Antrea
Prepula Sulho, Lapua
Rintala Jaakko, Ylistaro
Romppanen Gunnar, Suonlahti
Roponen Viljo, Vesilahti
Rytkönen Teppo, Sahalahti
Selin Viljo, Vanaja
Seväri Olavi, Helsinki
Salla Arvo, Vahviala
Suikkari Viljo, Antrea
Sutinen Lauri, Karttula

Rajasissien laulu

Ilomielin pojat kaikki tähän lauluun yhtykää sillä ainoastaan kerran me täältä lähdetään. Ei miehen mieltä murra tämä ruotuväki, voi vielä kerran railakkaasti rajasissien laulu soi. Kun kersantit herättelee teitä ja papruja siivoilee niin nämä pojat rajatietä raakana astelee. Kun Sallan kiertoteillä rajasissit seilailee niin Sallan neidot salaa itseänsä peilailee. Hyvästi Sallan neidot, vinosilmät ja lihavat. Ensiviikolla rajalla Suomen alkaa hetket niin ihanat.

"Alokas, kuinkas tuo nyyti pannaan kuappiin?"

 

 

Kissan kello

Illalla yhdessä kuljimme, ylitse vihreän pellon. Kymmenen kukkaa taitoimme ja yhden kissankellon. Sinä sait muut mutta minä vain sen pienen kissan kellon, muistoksi silmies sinisten ja illan vihreän pellon.

Kaatunut rajamies

Me emme näe sua koskaan enää. Me oomme jäänehet niin oudon hiljaisiksi. Juoksuhautaan tullehet päivät sumuiset. Me eilen kotiis lähetimme sun merkkis, kypäräs. Elon ajan olemusta muistelemme. Viel elää isäin henki.

Metsälammen satu

Ma lampea metsien etsien, aattelin löydänkö sen. Onneni tähtönen loistaako lampehen kimmeltäen. Oi tänne mä nuorena armasta saattelin nyt muistan jo sen. Lampeni luota kun pois mä astelin pyyhin kyyneleen. (Rv. Stm. Mannio 20.10.34)

Minne häipyvät silmät tummat

Muistan vielä illan muistan pienen ystävän, illan kaunehimman, tytön itkevän. Kaksi silmää tummaa, niistä yhä uneksin, taas kaksi silmää kummaa on luonain aatoksin. Sua lohduttelin milloin, mua aina ymmärsit ja kyynelillä silloin sen mulle palkitsit. Minne tieni johtaa, olet mieles ainiaan, sun silmäs mulle hohtaa, niist uneksin ma vaan. Kuolajärvellä (Alakurtti) Mannio, päivystäjä

Rajavartijan tie käy

Valppaana rajaamme pitkin käy rajavartio Suomemme ihanan. Raja korpinen, päätä ei näy, vaarat vaanivat askeliaan. Yliloikkarit pelkää ei yötä, ei pimeyttäkään metsien. Se vartiomiesten on työtä, taas rajajääkäri käy etsien. Siunaa itses jos tielle jäät, yliloikkari ihminen alhainen, on armoa silloin jos aamun näät, pääset turvahan tukijoitten. Intoa, tarkkuutta, miehistä voimaa tarvitaan vartijoilta Suomenmaan. Eläköön rajamme vartijat nää, heillä tehtävä jalo ja suuri. On Suomella suurena turvana tää, raja rautainen, painava muuri.

Oletko uskollinen minulle

Minä näin sen keväällä kerran, silloin peitti kukkaset maan. Ja kun ruusut kauneimmat hehkui olin nuori ja onnellinen. Sua aamuin luokseni vartoin, illoin noudin sun tanssimaan. Kun kauas luotani lähdet, sano oletko uskollinen. Minä ruusut illalla taitoin ne yön tuoksui vierelläni minä maille unteni pakenin... sinun muistoosi onnelliseen. Sinä yönä kuiskehes kuulin ja näin, mailla unteni mun, silloin ruusut kanssasi lauloi, sano oletko uskollinen. (Salla 25.11.1934 Stm Kujala)

 

Rajalla 5.8. 1936 klo 20.00 Emäntänä

Valkeat sireenit

Oi valkea puu miksi pois sinä kukkasi heität, ois aina ihanaa sua varjossas rakastaa, oi jos voisin sinun laillas kesän menneen unhoittaa...

Unhoita minut

Unhoita minut rakkahain, älä muista kuumaa rakkauttain nyt yksin onneain muistellen laulan nyt  sinulle vielä kerran laulun tään kun ainiaaks yksin jään. (Korjalla 5.8. 36 Stm. Kujala)

 

On harhaa vain tää elo ikuinen mis ilot murheet vuoroin vaihtelee hän hetken kuohuu taiston taisteleepi ja lepoon painuu haudan povehen. (Rovaniemellä 30-8-34. Stm Nurminen Paavo, Kauhajoki)

Toivo Eskola kirjoitti pitkän runon jota en kopioinut tähän.

Ei mikään oo niin kaunis puu kuin mäen päällä mänty ei mikään oo niin lämmin kuin oman kullan sänky. Sinä tyttönen hento kuin lilja ei kukaan sua lempiä saa, sinut kuin syksyn viljan tulen elon myrskyistä korjaamaan.

Kaksi on uutta rauhan satamaa jonne ei maailman myrskyt sovi toinen on syli armaani ja toinen on haudan povi. (Rovaniemi, Kujala)

Rakkaimmalleni

Olen kauneimmat eloni hetket sinun kanssasi viettänyt. Nuo rakkaat keväiset retket nyt muistoon ovat siirtyneet. En voi sinua unhoittaa olet eloni aamu ja ilta. Kun muistosi murheissani lyö, ne tuntuu niin suloisilta. Minä elän vain yksin sinulle. Sinä unelmat kalleimmat loit, ne hetket ovat kauneimmat minulle kun sinusta unelmoin. (Murheissani, eräs)

 

Romantiikkaa ruusutarhassa

Armaani kanssa kahden kuljen, on kuin lauha tyyni yö. Kätensä pienen mä käteheni suljen mä melkein kuulen kun sydän lyö. Ympäröi meitä tuoksuin ruusut ja satakielen laulu soi. Taivaalla loistaa kirkas kuu, kanssamme luonto unelmoi. Marmoripenkki vanha vartoo suojassa tumman yrttipuun ja sadut kauniit se meille kertoo kun kahden siellä näin istumme. Hiljaisna soitto suihkulähteen vain enää tässä väräjää. Katsellen kauas iltatähteen sielumme kaipuu heräjää. (Rovaniemellä 24.9.34 Paavo Mäkelä, Ilmajoki)

Muisto

Jos tahdot kulkea pystyssä päin, oma itsesi tarkoin käytä. Älä kuuntele kuisketta kuutamoyön, älä kulje kuutamoöillä. Mä luulin naisen suu ois mettä, kun mä maistoin se oli kuin tiskivettä. Maltaista tehtään mämmiä, tytöistä vanhoja ämmiä. Päreistä tehtään vakkoja, neitoista vanhoja akkoja.

Muisto

Onni olkoon osanasi elämäsi retkellä, nätti tyttö rinnallasi vihkimisen hetkellä. Niin kauvan sulle kirjoitan kun käsi kynää kantaa, niin kauvan sua muistelen kun luoja myöten antaa. (Joku)

Vieraalla maalla

Meill ei oo kotia täällä, olemme joukko vieras vaan. Vie kohtalo meitä, outoja teitä, kotiin ei milloinkaan. Rauhassa rakkaitten rantojen, isäimme maata harhaamaan, me lähdimme kerta, uhmaten merta avaraan maailmaan. Ylitse laineiden leikin, kaipaava katse kauas vie. Vaan salli ei taivas palata laivas, jatkuu vain vieras tie. Höytiäisellä rv. opp. Rin..(tala Jaakko, Ylistaro?)

Muisto

Mä olen poika etsivä, etsin kaunista kukkaa. Mä etsin tyttöä ihanaa tuli rintaista tumma tukkaa. En etsi kuin ahon aarretta, en etsi rakkautta vaan etsin puhdasta sydäntä, torellista Rakkautta.

Pääskyt

Pääskyt oi joko jätätte meidät taas, syksyn synkän harmaan helmaan. Oi vielä viipykää, sävel ilonne armaan yhä visertää ja sydän riemulla täyttäkää.

Rajalla

Raja railona aukeaa, eessä Aasia, Itä, takana länttä ja Eurooppaa, varjelee vartio sitä. Takana kaunis isänmaa, kaupunkeihin ja kyliin, sinua poikas puolustaa, maamme aarteista ylin. Öinen ulvova tuuli käy, rajan takaa lunta. Isäni, äitini Herra suo nukkua tyyntä unta. Anna jyvää hinkaloon, anna karjan siitä, kätes peltoja siunaten, täällä suojelen niitä. Synkeä, kylmä on talvi yö, hyisenä hönkii itä, siel on orjuus ja pakkotyö, tähdet katsovat sitä. Kaukana aroilla kohoaa Iivana Julman haamu, turman henki se ennustaa, verta on näkevä aamu. Mut isät harmaat haudoissaan ratsuillaan karhun keihästää, ne kauhuissaan syöksyvät rajaa kohti. (Stm. Kujala)

Puolesta Isänmaan olet matkoja montakin tehnyt, nyt joukossa sankarien kuolleena lepäät etkä sä palaa kotihin enää.

 

Korkeasalo, Rintala (Peräseinäjoki-Kauhajoki, Alavus)

(Tarinat suurelta osin Raili ja Sirpa os. Rintalan muisteluita.)

Löytyy Genistä: https://www.geni.com/people/Kaisa-Josefiina-Korkiasalo/6000000143772234931?through=6000000143772183862

Kyllikki Rintala os. Korkeasalo s. 27.11.1907.
Syntymäpaikka: Haapala, Peräseinäjoki.
Isä: Iisakki (ei tarkempaa tietoa henkilöstä)
äiti: Kaisa Josefiina Korkiasalo <linkki kirkonkirjoihin. 
Kyllikin kummeina toimi kruununtorppari Johan Rasinaho ja vaimo Maria, heidän lapset Johan Kontola, Hedvig Johansdotter Peurala.

Nuorena Kyllikki käveli Kihniän kylästä Virroille laivarantaan ja matkusti sieltä laivalla ensimmäistä kertaa Tampereelle sukulaisen luo. Tämä sukulainen oli siskonsa, jolle syntyi ainakin yksi lapsi, Pentti Haapala. Pentti ja vaimonsa ovat kuolleet, he asuivat Rantaperkiössä.

Kaupungissa Kyllikki ei kuitenkaan viihtynyt vaan palasi takaisin Peräseinäjoelle.

Kyllikin sisarukset: Jussi, Maria/Maija (Niemi), Niko, Martti, Iisakki, Viljo, Elsa, Hilja, Uljas Korkiasalo.

Kyllikin veljistä Juho/Jussi (Rasinaho, Korkeasalo) s. 9.12. 1893, kuollut 2.11. 1953, haudattu Alavudelle. Juho vihittiin Maria Justiinan kanssa 20.11. 1917.
Rasinahoilla oli sekatavarakauppa, Allasjärven lähistöllä Peräseinäjoki/Alavus rajalla.

Nikolain haudan löysimme Peräseinäjoen sankarihaudasta, hän oli lapsisarjan vanhimpia.

Martti ja Sirkka asuivat Kurussa. Martti oli lapsisarjan nuorimpia.

Iisakin vaimo oli Martta.

Kyllikki ja tyttären tuoma ryijy Ruotsista.

Kyllikki oli omankin muistikuvani mukaan kova nauramaan, ehkä huumorilla jaksoi pitää maatilaa yksinhuoltajana.
Kyllikin mies Aleksi (Rintala) kuoli jo 1954. 

Aleksi oli syntynyt 26.3.1902, ilmeisesti Keski-Havusessa Kauhajoen Hyypässä.

https://www.geni.com/people/Aleksi-Rintala/6000000143862886559
Aleksin isä oli Imanuel/Emmanuel Serafianpoika Rintala, ja äitinsä Albertiina Kustaantytär Rintala (Länsimäki). Aleksin sisaruksia olivat Jenny, Jaska, Antero, Lilja, Hilma.

Aleksin sisar Jenny Maria Emmanuelintytär Rintala, avioitui ensin Eino Ylisen kanssa ja asuivat Kauhajoen Nirvankylässä. Heidän nuorin lapsensa hukkui savikaivoon 10-vuotiaana. Muut lapset olivat Sylvi, Lauri, Aatos ja kaksoset Veikko ja Sisko. Jennyn aviomies Eino kuoli 1939.

Lapsista Sylvi Esteri (myöh. Rinta-Halkola) oli syntynyt 26.7.1930. Hän oli töissä Tuurin maatalouskaupassa. Alkoi seurustella Pentti Rinta-Halkolan kanssa. Sylvi hukuttautui 2.7.1979 kun oli juuri saanut Pentin kanssa lapsen nimeltä Aarno. Tarina kertoo syynä olleen syvä eripura anopin kanssa siitä, ettei Sylvi saanut itse hoitaa lastaan lainkaan, vaan joutui olla navettatöissä heti lapsen saatuaan. Anoppi ei pitänyt Sylvistä. Sylvi oli laittanut pussin päähänsä ja hukuttautunut.


Kyllikin lapsia olivat Raili, Esko, Helinä, Ilona, Seija, Sirpa.

https://www.geni.com/people/Kyllikki-Serafia-Rintala/6000000143772183862?through=6000000143862886559
Kyllikki piti värikkäistä vaatteista ja kuvioista.
Yksi Kyllikin lapsista sai aivokalvon tulehduksen, sairaalassa sanottiin että eivät voi parantaa ja lähettivät kotiin "kuolemaan". Selvisi hengissä. Yksi sairasti tulirokon.
Yksi lapsista asui nuorena hetken Ruotsissa ja Virroilla, jossa työskenteli muotiliikkeessä ja kehräämöllä.

Kyllikki kuoli 5.1.1977, haudattu Kauhajoelle.

Kyllikin äiti Kaisa syntyi Peräseinäjoella 22.2. 1872, kuollut 2.11. 1950, haudattu Peräseinäjoelle. (Emme ole löytäneet hautaa.)

https://www.geni.com/people/Kaisa-Josefiina-Korkiasalo/6000000143772234931?through=6000000143772183862
Kaisa ei ollut naimisissa, hänen lapsensa ovat kolmen eri miehen kanssa. Kaisa lapsineen asui välillä Peräseinäjoen Alvarin talossa ja esimerkiksi Kyllikki oli allekirjoittanut postikortteja tuolloin nimellä Kyllikki Alvar. Alvarin talon perhe oli muistaakseni lähtenyt Amerikkaan?
Kaisalla oli lopuksi pieni mökki Peräseinäjoella, josta hän muutti vanhana Kyllikin luo Kauhajoelle hoitoon. 

Kaisan veljen mukaan Kaisa oli kova touhuamaan lastensa eteen "ei koskaan lepää".

Kaisan isä: Haapalan torppari Jakob/Jaakko Karleson Korkiasalo/Wärkelä/Värkkälä, s. 10.9.1843.
Jaakko meni naimisiin 1867, muutti vaimonsa Sannan (Johansdotterin s. 1844) kuoltua Amerikkaan 1889, jättäen kahdeksan pientä lastaan Suomeen. Kaisa oli tällöin 16-vuotias ja nuorin yksivuotias.
Jaakko kuoli Amerikassa 1891, vain 48 vuotiaana.


Kyllikin äidin Kaisa Josefiinan (s. 22.2.1872) sisaruksia:

 
-Johan Gustaf s. ja k. 1869

-Susanna (Sanna) Liisa  <linkki kirkonkirjaan s. 17.6.1870 Peräseinäjoki, naimaton, lapsia on (Sannan kummit Jakob ja Lisa Hautamäki, Anders Karleson Värkkälä, <linkki kirkonkirjaan Sanna Vehkakoski)

-Maria Amanda s. ja k. 1874

-Jaakko/Jakob Nestori <linkki kirkonkirjaan s. 25.4.1875 Peräseinäjoki (kummit kruunun torppari Erik Walli ja vaimo Maja, torpparinpoika Thomas Walli, Lisa Walli). Kuollut 1894 Peräseinäjoki

-Maria (Maija, Mary) s. 7.6.1877, k. USA:ssa

-Henrik Paulus 8.10.1879
-Ottilia 11.5.1882
-Matti Valentin 7.7.1884
-Erkki 19.4.1888
-Amalia 19.4.1888.

Oulun seudulta ja muualtakin Suomesta löytyy paljon tätä sukua.

(Kiitos kommentoijalle lisätiedoista!)

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Vasemmalla Ellen Hill ja sylissä Ruth Leino, oikealla Mary (Maria) Hill:

Henrik Paulus <linkki kirkonkirjaan s.8.10.1877 (kummit kruunun metsänhoitaja Matti Kuula  (<linkki) sekä vaimo Susanna, kruununtorpparinpoika Johan Henriksson Mattila, tytär Maja Lisa Jutila.
Henrik muutti Haukiputaalle 1906 ja meni naimisiin Hilma Sofia Reetantytär Rundelinin kanssa.
Heille syntyi lapsia seuraavasti:
Sulo Emil 27.12.1907
Laina Maria 27.12.1907
Jenny Sofia 7.10.1909
Erkki Henrik 14.5.1911
Martti Armas 26.4.1913
Irja Elina 25.12.1914.
Henrik Pauluksen sukua löytyy esimerkiksi Harjavallasta sekä Loviisasta.
(Kiitos kommentoijalle näistä lisätiedoista!)

Ottilia s. 11.5.1882,  lähti Amerikkaan 20.1.1900, kuollut 15.12.1977 Amerikassa.

Matti (Matt) Valentin s. 7.7.1884 ,  kuollut 19.3.1969 Wakefield Michigan

Erkki s. 1886 k. 1889

Amalia s. 19.4.1888 k. 11.12.1980 USA.

Maria Kaarlentytär Värkkälä (synt. 1.2.1834 Alavus) meni naimisiin Juho Mooseksenpoika Taipalus, Rasinaho, Kiviniemen kanssa.
Tytär Sanna Amalia Juhantytär Hakala (Kiviniemi) synt. 1862, meni naimisiin Heikki Valli, Hakalan kanssa, neljä lasta (Ilosalo), Sanna kuoli 1938.

Peräseinäjoki Haapalan talo Erik Henriksson synt. 14.5.1764, vaimo Eva synt. 1800:
https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/peraseinajoki/rippikirja_1826-1836_uk57-58/142.htm

**

Matti (Matt Salo) Valentin Korkeasalon sukulinjaa:
isä Jaakko Värkkälä s. 10.9.1843 Alavus (Jakob Carleson),
Jaakon isä oli Kalle (Carl) Fredrik Jeremiasson Ahlbäck/Saxberg/Kontola/Värkkälä b. 6.2.1797.
Jaakon äiti oli Kaisa Benjamintytär Vieruketo (Ala-Salmi) /Kontola/Värkkälä/Kivistö/Ahlbäck b. 22.5.1802 Kuortane.
Jaakon äidin Kaisan isä oli Benjam W., Kaisan äiti oli Liisa.

Kalle & perhe asuivat Alavudella: Taipalus/Kivistö, talo: Wärkkälä/Heikkilä. Kallen isä oli Jeremias Lamminmäki, Kallen äiti oli Liisa Hiidenniemi.

Matt Valentinin äiti ja Jaakon/Jakobin vaimo oli Susanna (Sanna) Johansdotter Peurala b. 12.6.1844, avioituivat 3.11.1867.
Susanna kuoli 1888, vain 5 kuukautta viimeisimmän lapsen (Amalian) synnyttyä.
Vuoden kuluttua Jaakko/Jakob muutti Amerikkaan yksin, jättäen pienet lapset jonkun muun hoiviin Suomeen. 

Susannan isä oli Juho (Johan) Lanamäki, Juhon isä oli Juho Lanamäki (senior), Juhon äiti Anna Kallioniemi. Susannan äiti oli Liisa Dahlbo, Liisan isä oli Mikko Dahlbo (entinen Lehmälampi). Liisan äiti oli Valpuri Pohjola.

Matti Valentinin isän (Jaakon) isän (Kallen) isä oli Jeremias Ahlbäck joka toimi Alavudella lukkarina 1787. Hän oli s. 31.5.1764 Töysä, k. 21.10.1847 (83v.) Haavisto, Alavus.

Jeremiaan vaimo nro 1: Liisa Ahlbäck (os. Hiidenniemi) s. 31.5.1773 Alavus, k. 14.4.1819 (45v.).

Heidän lapsensa: Carl Ahlbäck (kuoli 11.2.1859, 62v.) , Hedvig Ahlbäck (s. 1798), Johan Vilhelm Ahlbäck (s. 1799), Johan Gustaf Ahlbäck (s. 1802), Herman Ahlbäck (s. 16.8.1803, k. 7.2.1876, 72v.), Elisabeth Albertina, Sofia, Samuel Tobias.

Jeremiaan isä: Erkki Lamminmäki, torppari (s. 18.5.1722 Kuortane, k. 23.6.1807 Töysä, 85v.) , äitinsä Maria Erkintytär Lamminmäki (s.24.3.1731, k. 29.4.1819 Töysä, 88v) . Heidän avioliittonsa muut lapset: Aune Erkintytär Hintsa, Heikki Erkinpoika, Erkki Erkinpoika Haveri, Valpuri Talvitie, Eeva Lamminmäki.

https://www.myheritage.fi/family-1_1001076_126871191_126871191/ahlback-jeremias-ahlback-liisa-ahlback-os-hiidenniemi

Löysimme Alavudelta lukkari Ahlbäckin haudan.

Jeremiaan vaimo nro 2: Anna Ahlbäck (os. Tusa). Lapset: Anna, Thomas, Salomon, Aleksander, Isaac.

https://www.myheritage.fi/family-1_1001077_126871191_126871191/ahlback-jeremias-ahlback-anna-ahlback-os-tusa

Värkkälä Kaisa & Kalle & lapset:

http://www.marttikarjala.net/sukutaul…/list_Sirkka/64627.htm

Värkkälä Kalle & Kaisa & lapset kirkonkirjoissa, Alavus:

http://www.sukuhistoria.fi/…/rippikirja_1838-1845_m…/252.htm

Korkiasalo Jaakko & Susanna & 7 lasta (Matti Valentin syntyi myöhemmin), Peräseinäjoki Korkiasalo (torppari):

http://www.sukuhistoria.fi/…/rippikirja_1870-1879_m…/409.htm

Kaisa Korkiasalo ja tytär Maria/Maija (Niemi, Autio).

Maija Autio (Niemi) perheineen, mies Salomon.

Kyllikki etualalla, käsikynkässä.

Valokuvaamo New Yorkissa (The Harlem, S.W. cor. 124th St. and Third Ave.) Kuva ollut tärkeällä paikalla Kaisan ikkunan pokassa, joten Kaisan poikia.

Tämäkin ollut Kaisan ikkunalla kiinnitettynä.

Kyllikki ja Aleksi käymässä Kyllikin kotona Peräseinäjoella häiden jälkeen. Aleksi ja Kyllikki vihitty 11.3.1933.

Kyllikki valkopukuinen, hänen vieressään äitinsä Kaisa, toisella puolella siskoja ja istumassa veljet. Vanhemmat miehet tuntemattomia. (Aleksille tarjotaan ryyppyä.)

?

Kyllikin mies Aleksi Rintala hanuristina Kauhajoella. Jos häät kestivät monta päivää, Aleksi laittoi hevosen yksin tulemaan kotiin, sillä sitä tarvittiin maatalon töissä. Aleksi oli myös Koskenkylän seppä, ladossa olivat vielä töistä muistoina isot palkeet ja muuta.

Kyllikki Korkeasalo sisaruksineen, Peräseinäjoki.

Aleksin ja Kyllikin talossa asuneet Karjalan evakot, Bertel ja Ida Korte lapsineen vasemmalla. Aleksin siskon tytär Jenny Ylinen avioitui perheen pojan kanssa. (Tieto peräisin Raililta, Kyllikin tyttäreltä.)

Kyllikki ja Martti-veli, Rintala, Kauhajoen Koskenkylä.

Ensio Korkeasalo, Kihniö.

Surijoina ainakin Kyllikki, kuvassa mustaharsoisen naisen vasemmalla puolella. Kerran Kyllikki oli polkenut pyörällä hautajaisiin, turkissa oli tullut kuuma. "Aivan höyrysin vielä hautausmaallakin pakkasessa."

Sirpa syntyi toukokuulla 1950. Kyllikin kätilönä toimi Piiparin Alma, "Simpan" äiti, toi Kyllikille lahjaksi tossukukan. Ilonan syntyessä siskonsa Raili oli ollut mukana, oli vahingossa pudottanut vauvan lattialle.

Matkalaisia.

***********

Ensimmäinen sukukokoontuminen Korkiasalon/Salon suvun Amerikan haaran jäsenien kanssa oli Sapsalammilla 2018. Vierailimme Värkkälässä.

Jotkut Peräseinäjoen Korkeasaloista keittivät pontikkaa. Isä on ilmeisesti Vihtori Heikki Korkeasalo s. 1871.

Sorretun Voima -lehti 1914:
"Alavutelaisista mestareista saivat sakkoja ---, ---, sekä Alavuden ja Peräseinäjoen rajoilta, Peräseinäjoen puolelta olevat itsellisen pojat Erkki Vihtori ja Reino Johannes Korkeasalo kumpikin viinan myynnistä 150 markkaa. Ja näiden poikain isä Vihtori Korkeasalo käräjäpaikalla rähisemisestä ja juopumisesta 50 markkaa sakkoa."

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1209079?term=Korkeasalo&page=3
Keski-Uusimaa 1919:
"Pohjalaisia: Tiistain vastaisena yönä Alavuden Sulkavan kylän Mäkelän talossa vietettävissä häissä, joutuivat Korkeasalon ja Haaviston torppien noin 20 vuoden ikäiset pojat keskenään riitaan, jolloin Korkeasalo löi Haavistoa puukolla rintaan sillä seurauksella että Haavisto melkein heti kuoli."


Kokkola -lehti, heinäkuu 1919:
"Alavuden pontikkatehtailijat kärsineet suuren tappion.
Kun Alavuden nimismies Aarre oli vangitsemassa erästä murhaaja Korkeasaloa, hävitti hän samalla retkellä viiden pontikkafabriikin koneistot ja kalustot. Sanokaa vielä ettei Alavuudella löydy yritteliäisyyttä! Vika on vaan siinä että näitä kauniita harrastuksia pidellään jonkun verran varomattomasti, kuten tämäkin tapaus osottaa."

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1157239?term=Korkeasaloa&page=5
Aamulehti vuodelta 1920:

(Uhrina ilmeisesti Kustaa Matinpoika Korkeasalo / Ranta-aho, Välimäki, Ritari. s. 1841.)

"Törkeä pahoinpitely Alavudella.
80-vuotiasta vanhusta ja naista pahoinpidelty. Tämän kuun 25. päivä tapahtui Alavuden pitäjässä lähellä Peräseinäjoen rajaa raaka puukotus.
Tapahtuman kulku on seuraava: Sanottuna päivänä kello 1 aikaan oli torpanpoika Lauri Pihlajamäki tullut torpanpoika Vihtori Kytöniemen, eli Korkeasalon, luo hanurikauppoja tekemään.
Laurilla oli ollut mukanaan pullossa pontikkaa jota oli yhdessä Kytöniemi/Korkeasalon kanssa ryypiskellyt. Jonkun ajan kuluttua oli Lauri ehdottanut että lähdettäisiin Kytöniemi/Korkeasalon isoisän, eläkeläismies Kustaa Korkeasalon luo, oman kertomuksensa mukaan muka syömään. (Tarkoitus lienee kuitenkin ollut toinen, sillä miehillä oli entistä kaunaa Korkeasaloa kohtaan.)
Ehdotukseen oli Kytöniemi/Korkeasalo suostunut ja olivat miehet sitten juovuksissa lähteneet matkaan, mukanaan myöskin Kytöniemi/Korkeasalon veli Erkki.
Saavuttuaan ukko Korkeasalon asuntoon oli Pihlajamäki tarttunut hänen käsiinsä kiinni, veljesten alkaessa puukottaa isoisäänsä.
Kruununtorpparin vaimo, Evelina Korkeasalo joka omistaa mökin, oli silloin kiiruhtanut vanhuksen avuksi, uhaten puntarilla ahdistajia. Tällöin oli Kytöniemi/Korkeasalo kohdistanut raivonsa vaimoon. Lyöden häntä puukolla selkään hengenvaarallisen, keuhkoihin asti ulottuvan haavan, jolloin verta purskahti suusta ulos.
Ukko Korkeasalon oli vihdoin onnistunut monista haavoistaan huolimatta (mm. oli hänen huulensa lyöty halki) saada räyhääjät karkotetuiksi ulos asunnostaan.
Naapurien toimesta haettiin myöhemmin sairaanhoitajatar paikalle ja hoidetaan molempia uhreja nykyään kotonaan. Ainakin vaimo Evelinan tila on lääkärin mukaan arveluttava.
Puukottajat on vangittu mutteivat pidetyssä poliisikuulustelussa ole suoraan tunnustaneet syyllisyyttään. Tapahtuman kulku on kuitenkin niin kuin yllä on kerrottu, sillä todistajia asiaan löytyy useampiakin."