Lähde: Sotaveteraanin Joulu-lehti 1984
Lepän Anselmi oli tullu loppiaasen alla kaupunkihin pitkäripaases käymäs. Pökkäsin miästä vastahan ylätorilla ja hihkaasin jotta -"Terve vanha rintamakälttäri... kaffille, kaffille ny tiätysti notta saarahan muistella niitä entisiä... vaikka mentääs tuohon kauppahallin pikkukuppilahan."
-"Kniih, kniih, kniih...". Se oli Anselmin nauramistapa jo silloon jatkosoran aikanakin. Se kihinä vaan oli säilyny entisenä. Mutta muutoon oli miäs ränsti ku riihikonehen läpi päästetty, niinkus täs ittekkukin.
Ja kun me sitte kaffia ryystimmä niin alootin jotta -"On totta viä ollu pyhiä kyllästymisehen asti." -"Joo", myänti Anselmi tapansa mukha hiliaa ja harvahan, "mutta loppuupa ne ny huamenis."
-"Aivan." Mä sanoon, "ittenääsyyspäivästä se rulianssi alakoo, silloon jaettihin prenikoota roppakaupalla. Saikko sä?".
Anselmi nauraa kähäji taas. -"Kuinka minä? Enhä moo ansaannu... nuarena ajoon meijäriautua... ja sitte vaan tavallisena möhkämiähenä ollu."
Anselmi katahti mua niinkun arvellen mutta sitte taas kihahutti ja hörppäs kaffia päällen. -"Mutta urhoollisuusmitali mulla kyllä on, eikä soo mikään tuttavuusmitku... plakaattikin on itte Mannerheimin allekirioottama, khiih, khiih, khiih."
-"Älä helkutis", mä innostuun "sen korvalla kuule kalpenoo nämä nykyhelyt. Kuinka sait sen?"
Ja kun Anselmi oli etukäthen kylläksensä sille asialle nauraakihuuttanu, se rupes kiusallisen hiliaasella äänellä ja harvaksensa toimittamahan jotta
-"Silloon neljäkymmentäkaks molin Rukajärvellä Tunkuantiän varres asemis. Ja tuli mettumaariaatto. Ekkä sinä usko kuinka mun valtas lapsellinen kotoikävä, oikee hinku, kun siälä linjoollakin oli se hiliaanen kausi."
-"Taisit olla pelkäämätöön miäs", mä keskeytin.
-"Minä? Pelkäämätön, huh? Minä pelkäsin aina, yällä ja päivällä. Ei siälä varmahan toista niin arkaa miästä ollukkaan. "
-"Älä höpäjä", mä häkeltelin, "urhoollisuusmitalikin... älä venkoole."
-"Noo kattos, sen kotoikävän tähre sain komppanianpäälliköltä luvan lähtiä taa Rukajärven kylähän mettumaariaattua viättämähän, siälä oli kanttiini ja sai toimitella kaverien kans. Mutta hemmetti, sinne mennes tuli toinen kiusa, mun rupes tekhö miäli viinaa niin hiukaasevasti, notta syräntä karvasteli. Voi voi mistäpä sitä täälä, et mistään."
Kumminkin sattuupas mukavasti. Siälä kanttiinis istuskeli Veikko. Ja rupes heti manaamha jotta "Klees kuule tana, tuas pihas on mulla kuarma-auto täyres ammuslastis. Tämä on jo neljäs tovi viikon sisällä kun mun pitää helvetti soikoho! Ja joka kerta tua neuvostopiru antaa kamalan kranaattiryäpyn, kun ajan Rukajärven harjulta alaha etulinjaa kohri. Se näköö suarahan siihen tiälle. Voi viätävä, jospa joku kuskaas tämän lastin, niin antaasin vaikka ainuan jaloviinapottuni... tuala autonkopis se on."
"Selvä se", mä sanoon "tuas on käsi. Ja se pullo heti tänne."
"Niin lährin, onnetoon. Ja ku laskeennuun sen vaarallisen kuarman kans sitä harjun itärintehen hualtotiätä, niin... voi taivasten tekijä! Venäjän poika vetääsi hornan tuutista pellit auki tykistön suarasuuntauksella vaan. Siinä samas kaikki ympärilläni oli yhtenä meluna ja mylläkkänä, tanner aivan lelluu alla.
Hätäpäis sukellin kopista ja ryämiin auton alle. Ja ku minuutin verran siälä makasin suullani, mä niinku huamaattin jotta... mitä mä ny... ammuskuarma päälläni! Ja peleko ajoo mua taas. Kiipaasin takaasi koppihin, ku muuta pakotiätä kranaattiseinän takia ei ollu, painoon ykkösen silimähän ja lasketin niin palio ku masiinasta lähti läpitte tulimyrskyn alta... ja perillenpäs tulin. Ja voit arvata, jotta ku mättähällen pääsin niin kyllä jallu maistuu.
Mutta se mun ajotonttuulu oli hyvin nähty meirän etulinjaharjulta. Ja sitten parin viikon päästä käsky everstin puhutteluun. Silloon mä vasta pelekäsin, jotta rangaastus tuloo, kun arkuuttani pirätin ammuslastin vihollisen maalitauluksi ja kaiken kukkuraksi puikkasin auton allen kun jänis.
Mutta et usko enkä uskonu minäkää. Molin kun mettäpöllöö, se eversti tuli hymyyllen kättelemähän, kiinnitti rintahani urhoollisuusmitallin ja luki Mannerheimin paperista jotta
"Kolmen upseerin, silminnäkijän, yhtäpitävän toristuksen mukhan tämä sotamiäs osootti vihollisen ankaran tykistökeskityksen alueella ihaaltavaa urhoollisuutta kuljettaesnansa täyres ammuslastis olevaa kuarma-autua. Siinä auton mentyä epäkuntohon tämä rohkea sotilas mitään pelkäämättä ja hermonsa täysin halliten ryämii auton allen, korjas vian ja ajoo vaarallisen kuarman kylmäverisen rauhallisesti tuli-iskualueelta etulinjan tuntumhan tulisuajahan. Onnittelen..." khiih, khiih, khiih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti